Työpaikat | In English

Jukka Rastaasta ESOMARin Suomen edustaja

13.02.2019

Jukka Rastaasta ESOMARin Suomen edustaja

Palvelu Plus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Rastas on valittu ESOMARin Suomen edustajaksi 1/2019 alkaen.

ESOMAR on vuonna 1947 perustettu kansainvälinen markkinatutkimuksen ammattilaisten yhteenliittymä. Sillä on yli 6000 henkilöjäsentä ja 550 yritysjäsentä yli 130 maassa. Näiden kautta se edustaa yhteensä yli 40 000 eri puolilla maailmaa markkinatutkimuksen tuottajana tai hyödyntäjänä toimivaa ammattilaista. 

ESOMAR edistää alan yleistä näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, hyviä käytäntöjä sekä itsesäätelyä ja kansainvälistä yhteistyötä. 

ESOMARin maaedustaja edustaa sitä omassa maassaan tekemällä promootiota ja toimimalla yhteyshenkilönä paikallisille jäsenille ja sellaisiksi haluaville. Lisäksi hän toimii Suomen markkinan ja alan toimintaedellytysten tuntijana ESOMARiin päin. Tarpeen vaatiessa hän toimii myös omalla alueellaan järjestettävien kansainvälisten tilaisuuksien järjestelytiimin jäsenenä.

Lisää tietoa ESOMARista: www.esomar.org

Jukkaan saa yhteyden email: jukka.rastas(at)reps.esomar.org ja tel: 040 502 8933