Työpaikat | In English

Onnea asiakkaamme Aktia Contact Center ja Fujitsu Service Desk

13.09.2016

Vuoden Parhaat 2016 palkittiin Yhteys-konferenssissa 7.9.2016

Aktia Pankki Oyj:n Contact Center valittiin voittajaksi Vuoden Parhaat 2016 -kilpailussa Vuoden Contact Center -sarjassa. Raati kehui perusteluissaan esimerkiksi sitä, että Aktia Contact Center on systemaattisesti panostanut ja kehittänyt asiakkaidensa asiointikokemusta tutkimalla, kokeilemalla, oppimalla ja kehittämällä palvelujaan, asiointikanaviaan ja toimintatapojaan. Toiminnan jatkuva parantaminen ja arviointikulttuuri on juurtunut organisaatioon. Toimintaa ja osaamista arvioivat ulkoiset ja sisäiset kumppanit; vertais- ja itsearviointi on yksikössä laajasti käytössä.

Vuoden Service Desk -tittelin voitti puolestaan Fujitsu Finland Oy. Voittoisa osallistujaryhmä on SD 24/7 eli tiimi, joka tarjoaa palvelua vuorokauden ympäri kaikkina viikonpäivinä. Kisan raati arvosti eritoten hyvää johtajuutta, henkilökohtaisia perehdytyssuunnitelmia, toimivia prosesseja, hyvää asiakastyytyväisyyttä sekä tiivistä, reaaliaikaista seurantaa.

HDI Nordic on järjestänyt Vuoden Service Desk -kilpailun vuodesta 1996 lähtien. Arviointiin on Kansainvälisen HDI-tukipalvelustandardin (The HDI Support Center Standard 2014) lisäksi sisällytetty ITILiä eli IT-palvelunhallinnan parhaita käytäntöjä sekä soveltuvia osia ISO/IEC 20000 -standardista. Viimeisimmät voittajat ovat Fujitsun lisäksi CGI Suomi Oy, Helsingin Yliopiston tietotekniikkakeskuksen Helpdesk ja Tieto Healthcare & Welfare Oy.